|
Sivu 1 / 6 Rengasliinaa voi käyttää vauvalla heti syntymästä lähtien ja aina taaperoiälle asti - niin kauan kuin kantaminen tuntuu mukavalta. Rengasliina on parhaimmillaan pikaliinana tilanteissa, joissa lapsi täytyy saada nopeasti liinakyytiin.
Rengasliinalla voi kantaa lasta edessä pystyasennossa masut vastakkain, lonkalla ja selässä. Vauvaa voi pitää liinassa myös kehtoasennossa esimerkiksi imetettäessä, mutta tällöin vauvaa on tarkkailtava koko ajan ja huolehdittava siitä, että hänen hengitystiensä pysyvät avoinna. Asennot joissa vauvan leuka painuu hänen rintaansa vasten voivat aiheuttaa tukehtumisvaaran. Tästä syystä suosittelemme kantamaan kaiken ikäisiä vauvoja ja lapsia aina pystyasennossa. Vastasyntyneen jalat voidaan aluksi laittaa liinan sisällä sykkyrälle ns. suutarinistuntaan. Heti kun vauvan lonkat ovat avautuneet (noin 2-4 viikon iässä), hänet voidaan laittaa liinaan sammakkoasentoon.
Tarkista rengasliinan kunto huolellisesti ennen ensimmäistä käyttökertaa sekä aina pesun jälkeen. Älä koskaan käytä rikkinäistä liinaa, sillä se voi vaarantaa lapsesi turvallisuuden!
|